2010/10/19

On se vaan niin vaikeaa

...ainakin minulle. Nimittäin noiden joustavien kankaiden ompelu. Kaapissani oli jo kauan odotellut ihanaa velouria, jota ostin joskus Kestovaippakaupasta ajatuksena tehdä vaippoja. Enhän minä sitä vaippoihin malttanut käyttää, vaan mielin jotain vaatetta. Velourhousut ovat nyt suuria suosikkejamme, joten niitä siis. Vitkuttelin ja ajattelin, että saumurilla minä sitten. No, enpä ole saanut aikaiseksi ostaa himoitsemaani (kallista) saumuri/peitetikkaria, enkä myöskään käydä hurauttamassa muiden koneita, joten ompelukoneellahan se oli sitten.


Monikin asia meni pieleen, mutta viimeisenä tikkinä se, että Myllymuksuilta summassa tilaamani oliivinvihreä resori ei ollut lähelläkään oikeaa väriä. Pitäisi aina ostaa samalla kerralla sekin, jos tietäisi sellaista tarvitsevansa. Kotona oli lisäksi vain luonnonvalkoista, joten laitoin sen. Kamalan näköistä, olisi ollut edes jotain kivaa raidallista, mutta pakko oli ommella loppuun saakka, sillä jos olisin lähtenyt ostamaan resoria, niin keskeneräiseksi olisivat jääneet ehkä loppuiäksi.

Loppuvelourista pipo ja tytär valitsi siihen itse kopastani nauhan, jonka olin säilönyt Wienin työreissulta. Aikaisempaa virkaa nauha teki herkullisen Sacherkakkurasian koristeena.

Olen varmaan hölmö, kun saumuria haikailen ja kuvittelen sen pelastavan onnettomat ompelukseni. Olen varmaan unohtanut, paljonko olen saumurinkin kanssa kiroillut ja tuskaillut ja käyttänyt aikaa langoitukseen jne...

Melkein kävi kuin hiirelle, joka kissalle takkia ompeli, mutta tuli nyt edes valmista. JA JOTKUT SITTEN VIELÄ TEKEVÄT HIENOJA APLIKOINTEJAKIN! HUH!

-Paula

7 kommenttia:

  1. Kyllä minä suosittelen sitä saumuria kaikille lastenvaatteita ompeleville. Itse en suostuisi mitään joustavaa ompelukoneellani ompelemaan, eikä siihen taitaisi tuo Evakaan suostua.
    Saumurin langoitus helpottuu parin harjoituskerran jälkeen ja niitähän ei tarvitse joka kerta uudelleen pujotella. Solmit vaan langat yhteen ja vedät läpi... joten ei ku ostoksille vaan ;D
    Tuon keskenjäämisen olen itsekin kokenut kymmeniä kertoja. Kangaskaapissa onkin erillinen laatikko niitä varten :D

    VastaaPoista
  2. Ihanan väriset! Kyllähän tuo saumuri hommia helpottaa. Ja ompelemalla ja kokeilemalla oppii. :)

    VastaaPoista
  3. Mä en myöskään ompelisi mitään joustavaa tavallisella koneella, en enää. Aikani tuhersin ja sitten tuli stoppi.

    Kyllähän saumuri on ihan pop.

    Ja käytettyjä saa ihan sopuhintaan.

    VastaaPoista
  4. Täällä kans saumurin kannalla! ilman saumuria aikoinani aloitin ja nyt en kyl luopuis en.
    Eikä se langoittaminen mitenkään vaikeata ole, pari ekakertaa tietty piti pähkäillä.
    Mut jos käytetyn ostat, huolehdi että ohjekirja on mukana.
    Joustavien kankaiden ompelu helpottuu ompelemalla. Minä muistan kans ne enimmäiset työt ja mitinnät että osaakohan sitä sittenkään. Osaa sitä, tekemällä oppii :)

    VastaaPoista
  5. Osta ihmeessä saumuri!! Kun alusta saakka heti perehdyt kunnolla ja ajan kanssa langoitukseen jms, niin on siitä vehkeest vaan iin iso apu!! =) Ja se differentiaalisyöttö pelastaa oikeesti aika monta venyvää kangasta. =)

    VastaaPoista
  6. Samaa mieltä olen edellisten kanssa, en ilman saumuria enää pärjäisi! Mun brother on ainaki helppo langoittaa.

    VastaaPoista
  7. Saumurin saankin tarvittaessa lainaan äidiltä tai anopilta. Oon ollut vain laiska sitä tekemään. Haaveilisin sellaisesta, jossa olis peitetikkikin, niin ei tarvitsisi eriksen kaikkia koneita hankkia. Hinta vain jarruttaa, kun en tiedä, onko sen rahan edestä kuitenkaan käyttöä. Ja niitä ei paljon käytettynä vastaan tule.

    -Paula

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.