2011/03/01

Tunnustus


"The Gorgeous Blogger-palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille.
Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon eteenpäin niille, jotka mielestään sen ansaitsevat."

Iso kiitos Aartelle "Pieniä aarteita"-blogiin tästä tunnustuksesta!

Milloin aloitit blogisi?
Aloitimme blogimme pitämisen helmikuussa 2009, joten reilu kaksi vuotta olemme jo kirjoitelleet ja ihan huomaamatta tuo blogin 2-vuotispäiväkin on mennyt!

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Blogimme on käsityö-blogi, joka käsittelee pääasiassa tekemiämme ompeluksia, neulomuksia, virkkauksia, mitä milloinkin maustettuna satunnaisilla tuunaus-, sisustus-, askartelu- ja jopa leipomisjutuilla.

Mikä sai sinut aloittamaan Blogin kirjoittamisen?
Olemme molemmat olleet ahkeria käsityö-blogien seuraajia ja ajattelimme, että miksi ei sitä itsekin voisi jotain kirjoitella. Ajatuksena on ollut, että täältä on helppo katsoa mitä on tullut milloinkin tehty ja millä ohjeella. Blogi toimii siis myös muistikirjana.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Pidämme blogia yhdessä, tämä lienee harvinaisempaa blogimaailmassa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Olemme olleet ihan tyytyväisiä blogiimme, ehkä voisimme kuitenkin kunnostautua ahkerampina kommentoijina kanssabloggaajien blogeissa.
Ja tietenkin tuo 1oo lukijan raja olisi mukava ylittää, voisi sitten sen ja myöhästyneiden syntymäpäivien kunniaksi jotain arpoa! ;)

Koska tunnustus on jo kulkenut useissa blogeissa, jaamme sen eteenpäin sen enempää erittelemättä kaikille ihanille lukijoillemme!

♥ Piia & Paula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.