2013/05/07

Muistoja menneisyydestä

 



Eilen tein-blogin ihana Hanne heitti meitä jo helmikuussa huisin hauskalla Lapsuus käsillä -haastella, jonka jatko-osa, yläasteella, seurasi huhtikuussa. Haasteessa kehoitettiin muistelemaan omia lapsuuden väkerryksiä, askarteluja ja muita tekeleitä.

Jo muutaman kerran koti-kotona käydessäni on ollut tarkoitus kaivella kaappeja haasteen merkeissä, mutta aina se on unohtunut. Nyt viime visiitillä huomasin tuon kolmannen kuvan sieni-tyynyn vaatehuoneen hyllyllä ja päätin viimein napata kuvia vielä tallella olevista väkerryksistä ja yllä niistä siis muutamia.

Ala-asteaika on osaltani ollut ainakin vielä tallessa olevien töiden perusteella hyvin juuttikangaspainotteista. Jos jonkinlaista pikkuliinaa on syntynyt niin painamalla, liimaamalla kuin ristipistoilla. Myös sieni-tyyny on ala-asteelta, käsin ommeltu jokaikinen sauma ja ah niin muhkurainen täytteeltään! :D

En ollut ala-asteella saati yläasteella erityisen kiinnostunut käsitöistä. Parhaiten mieleeni ala-asteelta on jäänyt kässäopen kuolematon lause "Vika istuu koneen ja tuolin välissä!" sekä taulun reunassa ollut lappu, jossa luki "Neula alas, langan päät suoriksi, paininjalka alas, matkaan!". Yläasteella sukan neulominen oli pakkopullaa ja taisin käydä tunneilla vain sen pakollisen määrän. Sen sijaan yläasteikäisenä kävin useamman vuoden kuvataidekoulussa ja siihen liittyvää esineistöä löytyy koti-kodin hyllyiltä ja seiniltä enemmänkin.

Ensimmäisen kuvan hiekkasavi-simpukka koristaa vanhempieni takanreunaa, tosin sitä katsellessani mietin, että sillepä saattaisi olla paikka myös omassa kodissani. Toisen kuvan muki on dreijattu ja maljakko taas on tehty pohjan ympäri kiinnitetystä kaulitusta kappaleesta, myös sen kelpuuttaisin omaan kotiini, mutta tuskinpa äitini sitäkään antaisi viedä. :) Viimeisen kuvan taulut äitini on kehystänyt minun vanhan huoneeni seinälle. Perhonen on muistaakseni maalattu jollain kuvataideleirillä käyttäen pensseleinä luonnosta löytyneitä materiaaleja. Norsu-strutsi-mikälie taas on tehty sekatekniikalla ja se on aikanaan ollut myös ihan oikean museon seinällä!

Kiitosta vaan Hannelle kivasta haasteesta, napatkaa toki halutessanne muutkin se mukaanne ja muistelkaa menneitä, se on oikein mukavata! :) Myös lähimenneisyyden muistelua on osaltani pian luvassa, sillä vietin viime viikonlopun ihanan aurinkoisessa Pariisissa, valmistautukaa kuvatulvaan! ;)

-Piia

7 kommenttia:

  1. Nää on kivoja muisteloita! Harmi kun omat kässäilyt on joutunu muutoissa johonkin :( Mutta tollanen samanlainen juuttiliina on kyllä tehtäiltu näistäkin sormista ja se on vielä äidillä tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja noi maljakko ja muki on huikean hienot!

      Poista
    2. Kyllä minullakin on paljon juttuja hävinnyt, mutta onneksi jotain edes on tallella! Noita juuttiliinoja löytyy varmaan yhdeltä jos toiseltakin, taisi olla hittijuttu joskus 80-luvulla! :)

      -Piia

      Poista
  2. Mahtavia muistoja! Itse muistelin ja kirjoittelina iheesta myös helmikuussa http://ystavanineulajalanka.wordpress.com/2013/02/16/lapsuuden-kasitoita/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siä olet ollut tosi taitava jo lapsena, mahtavia juttuja siullakin! :)

      -Piia

      Poista
  3. Hei mää vähän myöhässä kommenteeraan, mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Kävin kyllä jo aikapäivät sitte lukemassa tämän, vähänkö monipuolisia ja jotenkin supertyylikkäitä töitä! Ei ollenkaan mitään perus värioksennusta vaan tuollaista selkeää ja aika rouheaa menoa. Mä ainakin kelpuuttaisin noita kotiin! Niin ja savitöitäkin, aikamoista! Kiva kun tartuit, jeejeje :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että äitini tai mahdollisesti minä itse olen ne värioksennukset joskus hävittänyt, tosin ois kyllä hauska niitäkin vielä hypistellä! Muistelen, että jossain vaiheessa ommeltiin kavereiden kanssa joku omituinen silkkitakkityyppinen vaate jostain karmeasta kukikkaasta verhokankaasta, tätä yritin kovasti etsiä, mutta en valitettavasti sitä mistään enää löytänyt, toisaalta, ehkä parempi niin! ;) Mut hei, oli kiva fiilistellä näitä, nimenomaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.