2014/02/09

kässäkerhossa neulottua - ohjeita helppoihin pintaneuleisiin



Hymy on edelleen herkässä eilisen kässäkerhon jäljiltä! Ihana ilta huippuporukalla oman lempiharrastuksen parissa, mikä sen mukavampaa!

Kässäkerhoa varten olimme miettineet Paulan kanssa etukäteen valmiiksi muutaman ohjeen, joilla saisi aikaan suhteellisen simppelisti neulotun tyynyn. Ihanasta Titityyn lankakaupasta olimme saaneet BC Garnin Semilla Grossoa* tätä tarkoitusta varten ja suunnitelleet neljä eri pintakuvioita, jotka sopivat lankaan ja jolla saisi aikaan pienen, noin 35*35 sisustustyynyn toisen puolen. Lankaa yhteen puolikkaaseen menee reilu kerä ja mikäli oikein innostuu, kolmesta kerästä saa neulottua molemmat puolet.

Usein neuletyynyissä tavatut palmikot ja kirjoneuleet eivät ole ensikertalaiselle niitä helpoimpia, joten pysyttäydyimme oikeissa ja nurjissa silmukoissa, joilla niilläkin saa kaunista ja vaihtelevaa jälkeä. Ohjeet laadimme helmineuletyynylle, vinoraitatyynylle, tyynylle johon muodostuu siksak-kuvio nurjista silmukoista sekä kolmiokuvioiselle tyynylle.

 
 


Kolmiokuvio on oma suosikkini ja neuloinkin sillä ihanan siniharmaasävyisen tyynyn, joka nyt etsii paikkaansa, sillä se sopii sekä sohvalle että sängylle, lisää sinistä siis! ;) Eilen kanssaneulojien puikoille pääsi ainakin yksi toinen kolmiotyyny sekä yksi helmineuletyyny, jännityksellä jäämme odottamaan milloin ja missä ne sitten myöhemmin valmiina nähdään! :)

Oikein mukavaa sunnuntaita ja olkaahan ensi viikolla kuulolla, sillä ensi viikko on Piipadoon synttäriviikko ja kaikkea kivaa luvassa!

-Piia

*Tuote on saatu ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan.

29 kommenttia:

  1. Tosi kiva tuo teidän kässä kerho. Olen ajatellut että sellainen olisi kiva järjestää mutta vielä en ole saanut aikaiseksi, mukavia malleja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kässäkerho oli kyllä tosi kiva järjestää, eiköhän me taas pian jotain uutta taas tällä porukalla keksitä! :)

      -piia

      Poista
  2. Teillä on niin hyvä meininki siellä Keski-Suomessa! Hyvä työ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä myö! Ehkä me voitaisi joskus kutsua savolaisiakin mukaan kun itekkin alunperin eteläsavolainen olen! ;)

      -piia

      Poista
  3. Kiva teema teidän kässäkerhossa :) (Meilläkin synttäriviikko meni jo, mutta täytyy kaiketi juhlia myöhemmin *nolostus*) Keväällä jotenkin alkaa noita projekteja aina pukkaamaan. Innolla odotan joka tapauksessa mitä kivaa olette keksineet synttäriviikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä malleja oli hauska mietiskellä! Kerrankin oltiin ajoissa näiden synttärijuttuja kanssa, siksipä ennättetiin jotain järjestää! :)

      -piia

      Poista
  4. Ihanaa kerhoilua, pitäisi aktivoitua itsekin. :) Ja kiitos ohjeista, tuota viimeistä on varmaan ihan pakko kokeilla. Simppeli, mutta kaunis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti ohjeista on iloa, niitä oli kiva pähkäillä! :)
      -piia

      Poista
  5. Pitää laittaa tämä postaus kirjanmerkkeihin, on kivoja ohjeita, jotka ehkä tämäkin huonohko neuloja osaisi toteuttaa. Kiitos siis näistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, yritettiin simppeleitä mutta kuitenkin kauniita malleja keksiä! :)

      -piia

      Poista
  6. Voi miten kaunis tuo ensimmäinen kuva, huikean harmoninen väritys. Alan pikkuhiljaa tottua tuohon hailakan lohenpunaiseen tai roosaan tai mikä tuon värin nimi onkaan. Kun tarpeeksi sitä näkee kaikkialla, alkaa tykästyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! :) Useasti sitä käy joidenkin värien kanssa niin, että kun niitä tarpeeksi ympärillään näkee niin niihin tottuu ja jopa pikkuhiljaa tykästyy! :)

      -piia

      Poista
  7. Ihanan värinen seinä, mikähän maalisävy mahtaa olla? :)

    VastaaPoista
  8. Kolmiotyyny on ihana! Täytyy laittaa itsellekin ohje muistiin :)

    VastaaPoista
  9. Hei tää oli kiva :)

    Mulla on selkeesti joku kirjoneulekausi menossa, mutta voisin jo siirtyä pintaneuleisiin.
    Kolmioita voisi kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pintaneuleita tulee harvemmin ainakin itse tehtyä, joten kivaa vaihtelua! :)

      -piia

      Poista
  10. Voi ihania! Ja ohjeita! Kiitos! Ja onnea synttäri´tytöille´ sekä -blogille. ♥

    VastaaPoista
  11. Nää ohjeet on kyllä niin mainiot! Menee kyllä kokeiluun kunhan ekasta haasteesta selviän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulee varmasti hieno, en malta odottaa että nään lopputuloksen! :)

      -piia

      Poista
  12. Mukavia malleja, pintaneuleet on niin inspiroivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pintaneuleissa olisi kyllä mahdollisuuksia vaikka mihin jos vain mielikuvistusta riiittää! :)

      -piia

      Poista
  13. Kiitos tuhannesti ohjeista! Ostin tänään jo langat tuohon Kolmio-tyynynpäälliseen ja jahka täältä Tampereelta kotiudun täytyy ruveta neulomaan samantien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! :) Ihanaa, että ohjeet inspiroivat ja aiheuttavat neuloosia! :D

      -piia

      Poista
  14. Voi mäkin haluan kässäkerhoon! Pitää varmaan perustaa oma! Ihania malleja, selkeitä ja simppeleitä. Just niinku mä tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siä voit tulla milloin tahansa vierailevaksi tähdeksi meidän kässäkerhoon! <3 Ja meidän täytyy oikeasti ruveta suunnittelmaan sitä isompaa kässätapaamista kun tämmöset on niin mukavia! :)

      -piia

      Poista
    2. Piia vei jalat suustani! Eli keksitäänhän pian jotain kivaa yhdessä?

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.