2013/06/17

Sadepäivän gluteenittomat leipäset


Ensimmäisen lomapäivän sää on ollut kovin sateinen, mutta loma se on sateinenkin loma, joten en valita! Ja kun ulkona ei paista, paistetaan sitten sisällä gluteenittomia Välimeren leipäsiä. Muokkasin Koti ja Keittiö -lehdestä joskus nappaamaani reseptiä gluteenittomaan muotoon ja välipalaksi syntyi oikein herkullisia leipäsiä.

Gluteenittomat Välimeren leipäset

2,5 dl vettä
1 tl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 dl kauraleseitä
n. 4-5 dl gluteenittomia jauhoja
1 ps kuivahiivaa
1/2 dl pähkinä- tai mantelirouhetta
1 tl kuivattua rosmariinia

pinnalle:
oliiviöljyä
kirsikkatomaatteja
rosmariinia
sormisuolaa

Sekoita veteen sokeri, suola, oliiviöljy, leseet ja pari desiä jauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Vatkaa keskenään. Muista riittävän lämmin vesi kuivahiivan herättämiseksi! Lisää rosmariini, pähkinä- tai mantelirouhe ja loput jauhoista ja alusta taikina kiinteäksi, jätä kohoamaan liinan alle.
Kun taikina on kohonnut noin kaksinkertaiseksi, ota taikinasta noin tennispallon kokoisia paloja, pyörittele palloksi ja painele kiekoksi leivinpaperilla päällystetylle uuninpelille.
Painele kiekkojen pinnalle sormilla koloja ja sivele oliiviöljyllä. Painele pinnalle puolitettuja kirsikkatomaatteja ja ripottele pinnalle rosmariinia ja sormisuolaa. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

-Piia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.